Storbåt Fridan rakentaminen

Kun kesällä 1997 Hannu Suni lausui nuo kuuluisat sanat "Mitä jos hankittaisiin Storbåt ?" - ja alkusyksystä päätettiin tehdä niin - ei kellään varmaankaan ollut todellista tietoa siitä miten suureen projektiin oltiin lähdössä mukaan. Kaikki nuo veneen hankkimiseen liittyvät tapahtumat vain tapahtuivat nopeasti ja niin oltiinkin jo hakemassa runkoa Saarenmaalta. Tässä kohden, kuin myös tuonnempanakin, puhun tietysti vain omasta puolestani.

Kun projektiin lähdettiin oli asetelma hyvin mielenkiintoinen ja haastava, ehkä jonkinlainen unelmien täyttymys: Ryhtyä rakentamaan omaa venettä porukassa, jossa on tähän saakka vain käyttänyt tyytyväisenä muiden perinneveneitä ja -laivoja sekä unelmoinut omasta. Kellään ei ymmärtääkseni ollut aikaisempaa varsinaista veneenrakennuskokemusta, käyttökokemusta kylläkin. Jokainen oli toki rakennustaitoinen ja suurinpiirtein tiesi miten asiat on, tai pitäisi olla, muissa veneissä/laivoissa. Oma varsinainen rakennusprojektimme alkoi marraskuun tienoilla hieman päällekkäin nuorten työpajan kanssa. Alussahan projekti oli varsinaisesti työpajan vetäjän, Atson harteilla ja häneltä saimmekin paljon hyviä ohjeita joilla rakentaminen lähti käyntiin.

Alkuvaiheessa veneessä jaettiin periaatteelliset vastuualueet: Tuma ja Mikko rakentavat "höntsän" sisustuksen, Panda hoitaa "keskilaivan" eli byssan, takila sekä siihen liittyvät osat olivat edelleen Ruudun Kimin hanskassa. Kaikkia muita töitä tehtiin ristiin rastiin. Olosuhteet jotka olimme veneemme rakentamiselle luoneet, olivat erittäin toimivat. Tila oli tarpeeksi suuri, sateen- ja tuulenpitävä ja omat/lainatut/vuokratut työkalut ja -koneet riittivät pääsääntöisesti joka tilanteessa. Työnteko Fridalla oli nautinnollista, täydellistä terapiaa ja hermolepoa arkihulinasta. Pakkasta sai olla 25 astetta ennenkuin se haittasi työtahtia.

Ensimmäisen kerran talkooväkeä kutsuttiin kasaan tammikuun puolessa välissä kun ahvenanmaalainen Jouni Lahdenperä piti köysikurssin. Seuraavana viikonloppuna pidettiin ensimmäiset talkoot Heikkilän koululla, jolloin tehtiin plokeja, jungfruja ja knaapeja. Tuon viikonlopun lauantaina pidettiin myös hallituksen kokous, jossa allekirjoittanut valittiin "projektipäälliköksi". Tähän mennessä oli paikoitellen tuntunut siltä että jokaista ruuvinreikää varten olisi pitänyt kutsua hallitus koolle ja se ei aina vienyt tilannetta eteenpäin kovin tehokkaasti, näin valittiin yksi henkilö jolla olisi suurinpiirtein langat käsissään. Tämän kokoluokan projektin kannalta tällainen päätös on ainoa oikea ratkaisu, vaikkakin se tuo kantajalleen aikamoisen taakan. Välillä tuntee itsensä jopa syylliseksi kun ei ehdi joka paikkaan ja ei pysty vastaamaan joka kysymykseen heti.

Talkooväen merkitys projektissa oli ja tulee olemaan suuri. Jälkiviisaana ajatellen apuvoimat olisi pitänyt kutsua koolle jo alkuvaiheessa, mutta tuntui (ilmeisesti) siltä ettei aikaa ja energiaa talkooväelle ollut, vaan kaiken käytettävissä olevan ajan halusi antaa veneelle. Mielessä oli myös tietty epävarmuuden tunne; jos et itsekään ole varma asioista, miten annat työn jollekin toiselle tehtäväksi. Kun vihdoin tuli aika kutsua talkooväkeä töihin oli heidän apunsa korvaamatonta. Se joka uskalsi rehellisesti tarttua höylään sai oman puutyöprojektin, yksi pleissasi köysiä, toinen kyllästi venettä tai sen osia, kolmas siivosi ja neljäs haki varusteita Biltemasta. Näin tämä homma toimii.

Kevään edetessä jouduin siirtymään tekniikan pariin ja Mikko jatkoi höntsää itsekseen. Tuntui että työt vain lisääntyivät ja aika hupeni. Tähänkin veneeseen sai uppoamaan uskomattoman määrän tekniikkaa: varsinainen sähköjärjestelmä, moottorin sähköt ja jäähdytysjärjestelmä , pakoputki, polttainetankki mittareineen, letkuineen ja suodattimineen, vesitankki pumppuineen ja letkuineen, moottorin kiinteä sammutusjärjestelmä, kulkuvalot, muu valaistus, meri-VHF antenneineen, jne. Tässä asioita listatessa vasta huomaa millaisesta urakasta on suoriutunut ja se tuntuu uskomattoman hyvältä. Sähkösuunnittelun alkuvaiheessa Kari Lampinen, joka harrastaa veneiden sähkötöitä, antoi hyviä vinkkejä mutta kaikki muu on pähkinöity itse. Tässäkin listassa on vain pieni osa niistä tarvikkeista joita on ajeltu ympäri Uuttamaata. Tarvikkeiden haaliminen osoittautuikin yhdeksi aikaavievimmistä harrastuksista. Tarvittavan kamaläjän määrää ei osannut hahmottaa ollenkaan, edellisten lisäksi mm. köydet, narut, katsastusvarusteet, navigointivarusteet jne. Kaikki tarjouspyynnöt, tiedustelukäynnit, ostosreissut, puhelimessa vietetty aika. Tajuton määrä työtä poissa veneen luota.

Kun vene saatiin veteen oltiin seuraavan haasteen - takilan pystytyksenm edessä, jonka teimme vielä ilman takilavastaava Kimiä. Sekin sujui ilman suurempia ongelmia. Vaikka kello oli paljon oli pakko vielä kokeilla miltä fokan sprii näyttää ilman isomastoa. Ja näyttikin upealta.

Frida vei keväästä kaiken mahdollisen vapaa-ajan ja veti henkisen ja fyysisen pinnan lähes katkeamispisteeseen. Viimeisinä hetkinä veneellä vietettiin ympäripyöreitä päiviä. Kevään 1999 aikana oli kolme etappia, vesillelasku 22.5., kaste 1.6. ja katsastus 8.6. Kaikkiin tilaisuuksiin oli oltava tietyt asiat kunnossa ja loppujen lopuksi kaikki tarpeellinen oli ajallaan valmista. Ihmiset on kyselleet että no mites se venejuttu, useimmiten ei ole voinut muuta kuin pyöritellä hymyssä suin päätään ja todeta esim. huhhuh tai mmm. Sen uskomattoman upean fiiliksen kuvaileminen joka tässä projektissa on ja jonka tästä on saanut, ei nyt olekaan niin helppoa näin vain. Tajusin tämän asian merkityksen vasta heinäkuussa kun näin Fridan purjehtivan ensimmäistä kertaa maalta käsin, Räfsön salmessa hyvässä täysmyötäisessä. Silloin väänsi isokin mies kunnon krokotiilinkyyneleitä. Pitkin talvea, pakkasissa väsyneinä, hoimme Mikon kanssa toisillemme että kyllä tämä vielä palkitsee ja näin kävi. Oman palkinnon lisäksi on tuntunut hyvältä huomata minkälaisen vastaanoton vene on saanut saaristolaisilta ja muilta veneilijöitä. Frida on saanut pitkin kesää osakseen paljon ihastelevia katseita, uteliaita kysymyksiä, sekä kameroita ja kiikareita on käytetty ahkerasti.

Projekti on ollut täydellinen veneenrakennuskoulu. Kun on itse tehnyt ja käyttää myös itse, huomaa mitä olisi pitänyt tehdä toisin tai mitä on hierottu liikaa. On tavallaan käsittämätöntä ajatella että kesällä 98 meillä oli pelkkä puuvalmis runko ja nyt meillä on kaunis ja toimiva vene. Jos nyt saisi tehdä toisen veneen, tekisi silti paljon asioita eri tavalla. Toivottavasti joskus pääsee vielä hyödyntämään kokemuksiaan jonkun toisen projektin kera.

Yksi positiivinen asia jonka haluan vielä mainita: Sen lisäksi että Panda on idean alullepanijana tehnyt valtavan työn etukäteen jotta tämä projekti on ollut mahdollista käynnistää, on hän pitänyt huolta siitä että projektin talous on ollut koko ajan kunnossa. Veneen on voinut varustaa niinkuin on parhaaksi katsottu, eikä niin kuin on varaa. Kiitos siitä. Kiitos myös jokaiselle, joka on tavalla tai toisella osallistunut veneen rakentamiseen. Teitä on tarvittu ja tullaan tarvitsemaan.

Tuomas "Tuma" Niemelä

Takaisin