Pian kastetilaisuuden jälkeen, 9. kesäkuuta, oli ensimmäisen tilauspurjehduksen aika. Siitä lähtien keikkoja onkin piisannut mukavasti. Suurin osa purjehduksista on tehty nuorten, lähinnä ripari-ikäisten kanssa, mutta joukkoon on mahtunut myös muutama yritypurjehduskin. Elokuun loppuun mennessä Fridalla purjehtineita oli jo reilut 600 henkilöa ja purjehduspäiviä oli kertynyt kiitettävät 48 kappaletta. Ei hassumpaa ensimmäiseksi kaudeksi! Näin ensimmäisen purjehduskauden lähetessä loppuaan on aika hieman summata ajatuksia ja kokemuksia Fridasta.
Heti ensimmäisten purjehduksien aikana tuli huomattua, että niin takilan suunnittelijamme Kim Ruutu kuin Fridan purjeet neulonut purjemaakari Jouni Lahdenperä olivat tehneet hyvää työtä. Vene purjehtii todella tasapainoisesti ja purjeet istuvat enemmän kuin hyvin. Varsinkin luoviominaisuudet ylittivät kaikki odotukset. Purjepinta-alaa on riittävästi eli 47 neliömetriä, ja tuulen voimistuessa sen vähentäminen eli reivaaminen on vaivatonta eikä se juuri vähennä purjehduksellista nautintoa. Myös talkoina tehdyt plokit ja knaapit ovat toimineet erittäin hyvin, mikä on erittäin tärkeää mm. turvallisuuden kannalta. Vaikka takila ei toiminnoiltaan ole yksinkertaisemmasta päästä on se keikkakäytössä helposti hallittavissa kokemattomanpienkin miehistönjäsenten kanssa. Käytännössä purjeita pystyy käsittelemään kahden hengen voimin, mutta tarvittaessa, varsinkin purjeita nostettaessa ja laskettaessa tekemistä löytyy melkein koko 12 hengen miehistölle.
Rungon muotoja voidaan pitää onnistuneina. Vene liikkuu varsin sulavasti ja varsinkin kallistumiset ja keinumiset ovat erittäin rauhallisia. Vaikka Fridassa on terävämpi keula kuin perinteisissä storbåteissa, ei mistään avomeriveneestä voida Fridankaan suhteen puhua. Tuuli ei tähän saakka ole muodustunut kertaakaan ongelmaksi, purjepinta-alaahan voi aina pienentää, mutta aallokon suhteen täytyy olla tarkkana. Kova merenkäynti rasittaa runkoa ja takilaa kohtuuttomasti, vaikka tuulen voimakkuuden takia mitään hätää ei vielä olisikaan. Vene soveltuukin parhaiten saariston suojassa tapahtuviin purjehduksiin ja niihinhän Porkkalan saaristo tarjoaa täydelliset puitteet!
Kajuutan sisätilat rakennettiin tarkoituksella yksinkertaisiksi. Säilytystilat ovat riittäneet hyvin, ja muutenkin tilankäytön suhteen tehdyt ratkaisut ovat osoittautuneet oikeiksi, mitään suurempia muutoksia ei talven aikana tarvitse tehdä. Myös tarvittaessa mukaan otettavat merimiesarkut ovat toimineet hyvin. Yksi arkuistahan on keitintä varten ja kahdessa muussa arkussa voidaan säilyttää mm astioita ja ruoka-aineita. Kansien ollessa kinni arkut ovat toimineet oivallisina istuimina ja niiden avulla Fridan avotila on voitu muunnella kullekin purjehduksella mahdollisimman tarkoituksenmukaiseksi.
Kaiken kaikkiaan Frida on osoittautunut toimivaksi kokonaisuudeksi. Purjehduksilla suurin osa miehistöstä ei yleensä aikaisemmin ole ollut purjeveneen kyydissä ja sitä silmällä pitäen Frida on erittäin hyvä vene ottaa tuntumaa purjehduksen jaloon maailmaan. Liikkeiltään rauhallinen, hyvin peräsintä totteleva, kallistumisen ja keinumisen suhteen maltillinen sekä hyvin purjehtiva Frida on osoittautunut monelle ensikertalaiselle ja vähän kokeneemmallekin purjehtijalle varsin miellyttäväksi kokemukseksi. Eikä kipparileillakaan ole ollut valittamista. Osaavien ja motivoituneiden perämiesten ja muuna miehistönä toimineiden asiakkaiden kanssa on ollut ilo purjehtia. Lämmin kiitos kaikille kyydissä olleille, ensi kesänä jatketaan!
Mikko Pietilä
© Kirkkonummen Perinnepurjehdusyhdistys St. Nikolaus 2008