Yhdistys järjestää kesäisten purjehdusretkien lisäksi myös monipuolista kerho- ja koulutustoimintaa ympäri vuoden. Toivomme vilkasta osanottoa toimintaamme!
Tänä vuonna järjestetään taas kehuttu ja kauan odotettu Perinnepurjehdusyhdistys St. Nikolauksen oma nuorisopurjehdus. Leirille saavat osallistua kaikki Storbåt purjehduksesta kiinnostuneet huolimatta siitä onko yhdistyksen jäsen vai ei, kunhan ikää löytyy vähintään 16-vuotta (riittää että täyttää 16 tämän vuoden kuluessa). Eli nyt on oiva tilaisuus ottaa kaveri tai serkku mukaan ja lähteä nauttimaan saaristossa purjehtimisesta hyvässä seurassa hienoilla puuveneillä. Leirin ohjelmaan kuuluu ainakin purjehdusta, purjehduksen oppimista, luonnonsaarissa vierailua, hyvää ruokaa ja hauskoja juttuja. Mitään ennakko-osaamista ei osallistujilta vaadita, vaan kaikki tarvittavat taidot oppii leirin aikana, kun mukana on reipasta seikkailumieltä. Leiri järjestetään yhdellä tai kahdella veneellä riippuen kuinka paljon leirille on lähtijöitä, kuitenkin jos leirille ei saada vähintään 8:aa henkilöä niin leiriä ei järjestetä.
Leiri alkaa tiistaina 29.6.2010 klo 11.00 Porkkalan merikylästä ja päättyy samaan paikkaan sunnuntaina 4.7.2010 klo 16.00 (päivämäärät ovat varmat, mutta kellonaikoja mahdollisesti viilataan tarkemmiksi). Leirin hinta on 100€. Leirille ilmoittautumiset Tuomas Nuotiolle sähköpostilla tuomas.nuotio[at]gmail.com.
Lisätietoa leiristä tai muusta purjehdukseen liittyvästä saa joko ko sähköpostista tai sitten puhelimella Tuomas Nuotiolta numerosta 050-5261967.
Lähdetään nauttimaan saaristosta
Purjehdusterveisin kipparinne
Tuomas ja Sauli
Tänä vuonna järjestetään myös toinen nuorisopurjehdusleiri. Tämä leiri starttaa poikkeuksellisesti suoraan pelipaikoilta Saaristomereltä. Tämän leirin tavoitteena on, että mukaan pääsevät myös ne, jotka ovat hölmöyksissään hankkineet kesätöitä eivätkä näinollen pääse mukaan pidemmälle leirille. Leirille saavat osallistua kaikki Storbåt purjehduksesta kiinnostuneet huolimatta siitä onko yhdistyksen jäsen vai ei, kunhan ikää löytyy vähintään 18-vuotta. Eli nyt on oiva tilaisuus ottaa kaveri tai serkku mukaan ja lähteä nauttimaan saaristossa purjehtimisesta hyvässä seurassa hienoilla puuveneillä. Leirin ohjelmaan kuuluu ainakin purjehdusta, purjehduksen oppimista, luonnonsaarissa vierailua, hyvää ruokaa ja ainakin kertojan mielestä hauskoja juttuja. Mitään ennakko-osaamista ei osallistujilta vaadita, vaan kaikki tarvittavat taidot oppii leirin aikana, kun mukana on reipasta seikkailumieltä. Leiri järjestetään yhdellä tai kahdella veneellä riippuen kuinka paljon leirille on lähtijöitä, kuitenkin jos leirille ei saada vähintään 8:aa henkilöä niin leiriä ei järjestetä.
Leiri alkaa perjantaina 16.7.2010 klo 18.00 Kasnäsistä ja päättyy samaan paikkaan sunnuntaina 18.7.2010 klo 18.00 mennessä. (päivämäärät ovat varmat, mutta kellonaikoja mahdollisesti viilataan tarkemmiksi). Leirin hinta on 95€. Leirille ilmoittautumiset Tuomas Nuotiolle sähköpostilla tuomas.nuotio[at]gmail.com.
Lisätietoa leiristä tai muusta purjehdukseen liittyvästä saa joko ko sähköpostista tai sitten puhelimella Tuomas Nuotiolta numerosta 050-5261967.
Lähdetään nauttimaan saaristosta
Purjehdusterveisin kipparinne
Tuomas ja Sauli
Ilmoittautumiset leireille Tuomas Nuotiolle sähköpostilla tuomas.nuotio[at]gmail.com.
© Kirkkonummen Perinnepurjehdusyhdistys St. Nikolaus 2010